Sonatine, 1993
Elokuvasta
- Ohjaaja: Takeshi Kitano
- Alkuperäismaa: Japani
- Kesto: 94 min
- IMDB: 7.5/10
Mistä se kertoo?
Yakuza-kapteeni Murakawa (elokuvan myös ohjannut Takeshi Kitano) pyörittää Tokiossa hyvin kannattavaa läänitystä. Rikoksilla vaurastunut Murakawa haaveilee jo eläkkeelle jäämisestä, varsinkin kun edellinen operaatio maksoi hänen tiimilleen kolmen miehen hengen. Pomo pyytää kuitenkin kapteenia suorittamaan vielä yhden tehtävän Okinawalla: syndikaatin liittolainen tarvitsee apua sodassaan toista klaania vastaan.
Tehtävänanto haiskahtaa kummalliselta, mutta Murakawa pakkaa jäljelläolevat sotilaansa ja muutaman uuden märkäkorvan pikkubussiin ja suuntaa Okinawalle. Epäilykset lisääntyvät, kun liittolaisklaanin päällikkö ilmoittaa, että tilanne on hallinnassa ja Murakawan sotilaita tyrkytettiin heille Tokion suunnasta. Kohta tiimin tilapäinen päämaja joutuu pommi-iskun kohteeksi ja Murakawa miehineen väijytetään baarissa asemiesten toimesta. Kylmäverinen Murakawa tappaa väijyttäjät, mutta jotain on selvästi pielessä.
Murakawa vetäytyy miestensä kanssa etäiselle rantamökille arvioimaan tilannetta ja pysymään poissa vaaran tieltä. Mökillä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä ja gangsterit joutuvat viihdyttämään itseään ja toisiaan laulamalla, tanssimalla, frisbeetä heittelemällä, painimalla ammuskelemalla ja muunlaisilla enemmän tai vähemmän lapsellisilla hullutuksilla. Kotvan kuluttua rannalla kävelemässä oleva Murakawa todistaa sattumalta raiskausyrityksen ja veitsen kanssa Murakawan kimppuun käyvä mies saa surmansa. Uhri, Miyuki (Aya Kokumai), ihastuu jännittävän vaaralliseen pelastajaansa ja jää norkoilemaan Murakawan seuraan paremman tekemisen puutteessa.
Jonkin ajan kuluttua Okinawaan ilmaantuuu salamurhaaja (Eiji Minakata), joka surmaa sekä toisen sotivan klaanin päällikön että osan rannalle majoittuneista Murakawan miehistä. Sattuman kaupalla Murakawa on sopivasti piilossa ja jää henkiin. Kaupunkiin saapuu myös toinen tokiolainen Yakuza-päällikkö ja Murakawa tajuaa, että lomailun on loputtava.
Onko se hyvä?
“Beat” Takeshi Kitanoa sanotaan joskus Japanin Quentin Tarantinoksi, mutta ainakin Sonatinen tapauksessa vertaus on aika pinnallinen, sillä reteän ja rikosaiheisen tarinan lisäksi yhtymäkohdat virtaviivaiseen ja äärimmäisen hiottuun Tarantinoon ovat aika vähissä. Kitano käyttää paljon kummallisia kuvakulmia ja leikkauksia, mihinkään liittymättömiä kohtauksia ja melkein slapstickin puolelle menevää visuaalista huumoria. Väkivaltaa on kyllä Tarantinon tavoin runsaasti, mutta supercoolin sijaan Kitanon ammuskelukohtaukset näyttävät kaurismäkeläisen lakonisilta.
Elokuvan musiikista vastaa Joe Hisaishi. Muistakin Kitanon elokuvista ja erityisesti Hayao Miyazakin animaatioiden soundtrackeista tunnettu Hisaishi on saanut aikaiseksi hienoa John Carpenter-tyylistä jännitystunnelmaa. Harmittaa vaan, että elokuvan aikana musiikkia kuullaan harvakseltaan.
Sonatine ei aukea kovin helposti, sillä moni tarinan kannalta oleellinen seikka (kuten Murakawan hyvä taloudellinen tilanne) mainitaan ehkä yhdessä lauseessa. Elokuvan pitkän rantahuvilalle sijoittuvan keskivaiheen aikana yakuzaklaanien tarinaan ei kosketa oikeastaan ollenkaan. Henkilökohtaisesti en myöskään välittänyt elokuvan runsaasta japanilaistyyppisestä hulluttelusta; en oikein ymmärtänyt, että mitä pointtia gangsterien pelleily rannalla edesauttoi.
